Virve Antinoja, projektisuunnittelija ja viestinnän opettaja, Centria-ammattikorkeakoulu
Varsinainen työurani palkkatöissä alkoi 14-vuotiaana kesätöillä huoltoasemalla. Siihen saakka olin tienannut palkkarahaa lähinnä mummolan nurmikonleikkaustöissä ja lastenhoitajana. Olin innoissani huoltoasematyöstä, koska tiesin saavani enemmän rahaa ja työ oli monipuolisesti mielekästä. Työhön kuului kaikenlaiset apulaisen hommat sämpylöiden tekemisestä autojen tankkaukseen. Sain kesän aikana hyvin oppia myös työelämätaidoista. Hyväntuuliset ja humoristiset asiakkaat jäivät parhaimpina muistoina mieleen ja ne muutamat, tiukkasanaiset esimieskommentit vähän tylympänä muistona, mutta molemmilla muistoilla on tärkeä merkitys myöhemmän työuran kannalta.
16-vuotiaana sain pitempiaikaisen työn pyhäpostinjakajana, jota tein lopulta koko lukioajan säännöllisesti viikonloppuisin. Joskus kylminä tai sateisina lauantai- ja sunnuntaiaamuina 12 kilometrin pyörälenkki raskaiden kassien kanssa postipyörällä tuntui vähintäänkin ankealta, mutta yritin ajatella positiivisesti saavani samalla päivittäisen treenin tehtyä. Usein postilaatikoiden vieressä oli innokkaita lehden lukijoita odottamassa aamulehteään. Nämä muistot lämmittävät vieläkin.
Tulevasta työurasta olin ajatellut, että minusta tulee joko näyttelijä tai erityisopettaja. Näyttelijän ura mureni lukioaikana käytyäni työharjoittelussa Kokkolan kaupunginteatterilla. Siihen aikaan oli vielä yleistä, että tupakkaa poltettiin sisälläkin. Työharjoittelupäivät tupakansavuisissa harjoituksissa olivat kamalinta mitä tiesin. Lähdin teatterilta tupakalta haisevana ja päätin, että näyttelijää minusta ei ainakaan tule.
Suuntasin siis kohti sitä toista uraa ja pyrin lukion jälkeen erityisopettajakoulutukseen. En päässyt ensimmäisenä vuonna kirjallisista kokeista pitemmälle ja päätin edesauttaa seuraavan vuoden sisäänpääsyä keräämällä pisteitä ja hakeuduin suorittamaan koulunkäyntiavustajan tutkintoa. Tutkintoon liittyi työharjoittelu, jonka pääsin tekemään sairaalakoulussa. Huomasin kuitenkin työharjoittelun aikana, että lasten vaikeat psyykkiset sairaudet ja niihin liittyvät ongelmat olivat minulle – herkälle ihmiselle – ihan liikaa. Koin silloin olevani vielä liian nuori ja kokematon erityisopettajan töihin.
Olin siis taas lähtöpisteessä. Mietin, että viestintä tai markkinointi olisi ehkä seuraavaksi kiinnostavin ala. Aloin ottaa selvää missä voisin opiskella viestintää ja löysin Oulun yliopistolta informaatiotutkimuksen, viestintätieteisiin kuuluvan tieteenalan, joka tarkastelee tietoa eri näkökulmista. Pääsin heti ensimmäisellä hakukerralla opiskelemaan ja huomasin pitäväni kovasti viestintäalan opinnoista. Opiskelin sivuaineena myös markkinointia ja olen huomannut, että molemmista on ollut valtavasti hyötyä työelämässä.
Olen nyt tehnyt lähes kaksikymmentä vuotta viestintä- ja markkinointialan töitä, viimeiset vuodet päätoimisena opettajana. Huomaan myös, että työssäni esiintymistaidoilla on suuri merkitys. Opiskelijat oppivat paremmin, jos kykenen ilmaisemaan omat huomioni vakuuttavaa viestintää käyttäen. Olen siis saanut yhdistettyä molemmat nuoruuden haaveammatit nykyiseen työhöni. Elämä ei aina mene kuten suunnittelee, mutta silti myöhemmin voi huomata, että moni asia meni ihan hyvin! Jos nyt saisin neuvoa nuorta itseäni, niin kannustaisin luottamaan intuitiooni ja nauttimaan elämän tarjoamista oppimiskokemuksista.
My Way 2 -projekti liittyy työn saamiseen, työn tekemiseen, työssä jaksamiseen ja yleisesti työssä tapahtuviin muutoksiin. Projektin tavoitteena on edistää ja parantaa työnhakijoiden, -tekijöiden ja työnantajien vuoropuhelua kaikissa työuraa koskevissa nivelvaiheissa. Blogissa eri työelämän edustajat pohtivat omaa työuraansa ja siihen liittyviä asioita. Uusi blogikirjoitus ilmestyy kerran kuussa.
